Viholaisille kaksi kultaa sisäsoudun SM-maratonmatkalta

Forssan Salaman soutajat voittoisia maratonmatkoilla.
Pandemiatilanteen vuoksi sisäsoudun maratonmatkat järjestettiin virtuaalisena niin, että jokainen osallistuja sai soutaa oman suorituksensa valitsemassaan paikassa kotona tai lähisalilla huomioiden kuitenkin Valtioneuvoston määräykset ja ohjeistukset kokoontumisesta. Kisasuoritus piti tehdä 24.4 Concept 2 soutulaitteella. Maratonmatkojen pituudet vaihtelivat eri sarjoissa; naisissa, nuorissa ja vanhemmissa ikäryhmissä soudettiin lyhyempää matkaa, kun taas suuressa osin miesten sarjoissa matkana oli maraton eli 42 km. Kisaan oli ilmoittautunut vajaa sata kilpailijaa.
Kisan taso oli kova, sillä kilpailussa tehtiin viisi uutta Suomen ennätystä. Erityisesti 90 vuotiaiden sarjassa soutaneen Martti Mäkelän puolimaratonin aika 1.55.37 on todella kova suoritus.

Henry Viholainen soutamassa ergomaratonin voittoon.
Forssan Salaman Henry Viholainen oli maratonmatkalla kaikista soutajista nopein. 40-vuotiaiden avoimen sarjan Suomen mestaruus tuli ajalla 2.32.27. Yleisen sarjan voittaja Samuli Hänninen souti kolme sekuntia hitaamman ajan. Henryn alkuvauhti enteili jopa kahden ja puolen tunnin alitusta, mutta viimeiset kilometrit olivat tällä kertaa liikaa. Siitä huolimatta oma ennätys parani kuusi minuuttia.

Otto Viholainen souti tunnissa lähes 14 km.
Otto Viholainen souti hieman omaa ikäänsä vanhempien sarjassa, jossa maraton oli soutaa tunnissa mahdollisimman pitkälle. Varoivaisesta alusta johtuen Otto pystyi kiristämään vauhtia loppua kohden. Tuloksena oli 13877 metrin matka. Tällä suorituksella tuli myös 16-vuotiaiden sarjan Suomen mestaruus yli 600 metrin erolla kakkoseen.

Oton hurja loppukiri veti keskivauhdin alle 2.10/500m.