Hyviä sijoituksia Forssan Salaman soutajille sisäsoutuliigassa
Talven aikana käydyissä sisäsoutukilpailuissa jaettiin pisteitä sijoitusten ja tulosten perusteella. Kisoja käytiin kolmena vikonloppuna ja matkoina olivat sarjoista riippuen 500m, 1000m, 2000m, 10 km, tunnin soutu ja maraton. Forssan Salamasta kisoihin osallistui kaikkiaan neljä soutajaa. Ihan jokaiselle matkalle he eivät osallistuneet, mutta siitä huolimatta pisteitä kertyi sen verran, että sijoituksena oli kaikkien joukkueiden välisessä taulukossa jaettu kahdeksas sija 120 pisteellä.

Forssan Salaman sijoitus lähes 40 seuran joukosta sisäsoutuliigan lopputuloksissa oli 8.

Henkilökohtaisissa pisteissä parhaiten Salaman soutajista sijoittui Otto Viholainen, joka tuli loppupisteissä toiseksi poikien sarjassa. Otto oli 14-vuotiaiden sarjan paras ja ainoastaan 18-vuotiaiden sarjan voittaja keräsi kolmesta soudusta enemmän pisteitä. Henry Viholainen oli neljäs miesten sarjassa ja samalla 40-vuotiaiden sarjan voittaja. Ari Ilola oli kaikista miessoutajista 29. ja oman kevyen 50-vuotiaiden sarjan kolmas. Hannu Saarisen sijoitusta miessoutajissa laski se, että hän osallistui vain kahteen lajiin, kun tulokset laskettiin kaikkiaan kolmesta lajista. Hannun sijoitus oli 44. Ja samalla Hannu oli 80-vuotiaiden sarjan voittaja.

Lopputuloksiin laskettiin neljästä kisasta kolme parasta tulosta.

Vaikka Otolla oli paras tulos tunnin soudussa, niin Julius Puontin lyhyen matkan tulokset olivat sen verran hyviä, että Otto jäi kakkoseksi poikien kokonaistuloksissa.





