Pages Navigation Menu

Hämsyn PM-maastot, Virrat 14.5.

Lauantaina 14.5.2016 juostiin Virroilla Hämsyn piirinmestaruusmaastojuoksut. Iso liuta juoksijoita löysi tiensä aikaisin aamulla Forssan urheilukentälle, mistä yhteiskuljetus bussilla kisapaikalle alkoi. Sateen uhka oli suuri ja keskusteluissa pyörikin mietteitä juostaanko shortseilla vai pitkillä housuilla.

Kisapaikalla oli tunnelma katossa ja nuoret juoksijat alkoivat lämmittelemään ja keskittymään omaa juoksuaan varten.

Juoksut alkoivat T9 sarjalla missä kilpaili jopa 5 Salaman tyttöä. Miranda nappasi hienolla loppukirillä toisen sijan, Vanessa S juoksi hienosti 10neksi ja Alina vain vähän Vanessalle jääneenä sijalle 11. Ensimmäisiä kisojaan juoksevat Vanessa V myöskin hienolla loppukirillä sijalle 23 ja Nia hyvällä taistelulla sijalle 27. Tästä sarjasta Miranda, Vanessa S ja Alina saivat joukkue hopeaa.

P9 sarjassa kilpailivat Otto ja Rasmus. Pojat taistelivat hienosti, Otto oli koko juoksun ajan mukana kärkitaistossa ja saavuttikin hienosti sijan 7, Rasmus ei myöskään päästänyt muita juoksijoita karkuun ja kovassa loppukiritaistelussa nappasi sijan 11.

T10 sarjassa voittaja oli ylivoimainen, mutta muista sijoista käytiin armotonta taistelua ja Erika juoksi itsensä kolmannelle sijalle, Malla 7 ja Miisa heti perässä 8ntena. Tytöt voittivat hyvillä sijoituksillaan joukkue hopean.

T11 Sarjassa Maisa veti juoksua koko matkan ja ratkaisi juoksun viimeisellä nousulla ennen kenttää ja tuli maaliin ensimmäisenä.

P11 Sarjassa kilpaili Niilo. Niilo taisteli kovassa seurassa hienosti ja loppusijoitus oli 14.

T12 Sarjassa Nora hallitsi juoksua alusta asti ja vei voiton ylivoimaisesti kevyellä askelluksella.

P12 Sarjassa Verneri taisteli itsensä hienosti sijalle 8, jättäen taakseen monta kovaa juoksijaa.

T13 Sarjassa Emilia juoksi kärkitaistelussa koko juoksun ajan ja varmisti itsellensä loppukirillä kolmannen sijan.

T14 Sarjassa juoksivat Anni ja Nea. Nea veti joukkoa koko kahden kilometrin ajan Annin siivittämänä. Nea irrotti itsensä muusta joukosta viimeisillä sadoilla metreillä ja lopuista sijoista käytiin hurja taistelu ja Anni taisteli itsensä hienosti sijalle 4.

P14 sarja oli päivän viimeinen juoksu missä Niilo ja Iiro taisteli hienosti kärkijoukossa koko 3 kilometrin juoksun. Tässäkään sarjassa ei päästetty ketään helpolla loppukirissä, missä Niilo juoksi 4neksi ja Iiro 6neksi.

Kaiken kaikkiaan oikein hieno päivä Forssan Salamalle, kun kaikki nuoret juoksijat pärjäsivät hienosti. Kaikki kannustivat toisiaan ja yhteishenki oli kivaa katseltavaa. Kun bussi starttasi kohti Forssaa iloinen puheensorina kantautui bussin takaosista, missä juoksijat saivat keskittyä rankan päivän jälkeen muihin asioihin. Sade ei yllättänyt Virroilla koko päivänä ja sateenvarjot jäivät avaamatta.

-Sanja-

YHTEISTYÖSSÄ