Annemari Sandell voittoon Kankaanpään puolimaratonilla
Tampereen Pyrinnön Jarkko Järvenpää ja Forssan Salaman Annemari Sandell voittivat puolimaratonin juoksut Kankaanpäässä. Järvenpää oli miesten paras kotimaan vuositilaston toiseksi nopeimmalla ajalla 1.06.55. Tilastoykkönen on maratonin MM-kisaedustaja Henri Manninen ajalla 1.06.05. Järvenpään ennätys on kahden vuoden takainen 1.04.30.
Sandell oli nopein nainen vuositilaston kolmanneksi parhaalla ajalla 1.16.13. Hän on juossut puolimaratonin nopeammin viimeksi kuusi vuotta sitten. Sandell juoksi jo 17 vuotta sitten vain 21-vuotiaana puolimaratonin nykyisen naisten Suomen ennätyksen 1.10.04. Sandellin edellä vuositilastossa ovat Anne-Mari Hyryläinen ja Oona Kettunen. Sandell on kilpaillut olympiakisoissa sekä MM- ja EM-kilpailuissa radalla, maastossa ja tiellä yli 20 kertaa.
Sandellin jälkeen toiseksi tuli Helsingin Kisa-Veikkojen Minna Lamminen ajalla 1.17.25. Lamminen, 32, on juossut pitkän ja menestyksekkään uran. Hän saavutti Kalevan kisoissa 800 metrillä hopeaa jo vuonna 2001 ja 10 000 metrillä kultaa 2014





